Kokkola majoitus

Hae parhaat hotellit ja mökit Kokkolan seudulta



Booking.com

Viihtyisä Kokkola

Kokkola on alle 50 000 asukkaan, viihtyisä merenrantakaupunki. Kaupunki on perustettu vuonna 1620, ja kaupungilla on yhä vahva kaupankäynti perinne. Kokkola on Keski-Pohjanmaan maakuntakeskus, ja kaupunki on tarkoitus pitää kansanvälisenä sekä ihastuttavan omaleimaisena. Kokkola tarjoaa kulttuurin ystäville monipuolista nähtävää sekä ainutlaatuisia kulttuiurielämyksiä.Kokkolaan on helppo saapua, olit sitten liikkeellä omalla autolla, bussilla, junalla tai lentäen.

Kokkolassa kannattaa tutustua Kokkolan Vanhakaupunki Neristaan, sekä ihastua Tankarin majakkasaareen. Lisäksi Kokkolassa on monia muita tutustumisen arvoisia kohteita, joten tekeminen ei kaupungissa heti lopu kesken. Nauti patikoiden Kokkolan kauniista luonnosta, alueella on kattava verkosto ulkoilureittejä, jotka soveltuvat ympärivuotiseen käyttöön. Kokkolassa voit tutustua kauniiseen luontoon, niin hiihtäen, retkeillen, veneillen tai soutaen alueen erilaisia melontareittejä pitkin. Kokeile talvella virkistävää avantouintia, ja varo ettet jää kokemukseen koukkuun. Shoppaile Kokkolan kaupoissa, ja tee hyviä löytöjä alueen second-hand kaupoissa. Nälän yllättäessä täytä vatsa Kokkolan ravintoissa, joista voit valita itsellesi mieluisan vaihtoehdon. Majoittumiseen Kokkolata löytyy perinteisten hotellien lisäksi ihastuttavia hostelleja, jotka sijaitsevat kauniisti entisöidyissä rakennuksissa. Varaa oma lomasi ja suuntaa lomalle kauniiseen Kokkolaan!

Kokkola parhaat hotellit ja mökit

  1. Villa Romantica

    Villa Romantica majoituspaikka sijaitsee Kokkolassa, keskustan välittömässä läheisyydessä. Tästä tunnelmallisesta guesthousesta on vain kilometrin matka Kokkolan torille. Villa Romantica on sisustettu kauniisti, ja majoituspaikasta löytyy kaikki tarvittava onnistuneeseen yöpymiseen kauniissa Kokkolassa. Hiljattain remontoidussa omakotitalon yläkerrassa on tarjolla ainutlaatuinen  majoittumismahdollisuus tässä ihastuttavassa majoituspaikassa. Yläkerrassa on kaksi makuuhuonetta, sekä majoituspaikan alakerrassa sijaitsee yhteiskäytössä oleva olohuone, ruokahuone, keittiö sekä kylpyhuone. Lisäksi pääset nauttimaan tässä majoituspaikassa  suomalaisen saunan lämmöstä. Monipuolisesti varustellusta majoituspaikasta löytyy muun muassa TV, pyykinpesukone, kuivausrumpu ,astianpesukone sekä mikro. Ainutlaatuisen majoituskokemuksen kruunaa majoituspaikan ystävällinen isäntä, joka toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi majoittumaan tähän tunnelmalliseen Villa Romanticaan.

Booking.com Arvosana
Booking.com
Parhaat puolet

+ Rauhallinen sijainti

+ Tyylikkäästi remontoitu Villa Romantica

+ Monipuolinen varustelutaso

+Internet

+Pysäköinti

+Sauna

+Ilmastointi

+Lemmikkieläimet

Rauhallinen sijainti

Tämä majoituspaikka sijaitsee rauhallisella alueella Kokkolan Hiekkakadulla. Villa Romanticasta on vain kilometrin matka Kokkolan sydämeen, sen ihastuttavaan toriin. Lähin ruokakauppa sijaitsee vain alle kilometrin päässä Villa Romanticasta, joten tärkeimmät palvelut ovat vain kävelymatkan päässä majoituspaikasta.

Tyylikkäästi remontoitu Villa Romantica

Tämä majoituspaikka tarjoaa viiden tähden majoituskokemuksen, sen ihastuttavassa, hyvällä maualla remontoidussa omakotitatalossa. Tässä majoituspaikassa mahtuu majoittumaan mukavasti jopa seitsemän henkilöä. Vuoden 1945 rintamamiestalo on remontoitu täysin vuonna 2017, ja nyt se vastaa vaivatta vaativimpaankin majoitustoiveisiin.

Monipuolinen varustelutaso

Villa Romanticasta löytyy kaikki tarvittava onnistuneeseen lomanviettoon, olit sitten matkalla perheen tai ystävien kesken. Majoituspaikasta löytyy muun muassa pesukone sekä kuivausrumpu, jolloin lapsiperheiden lomailu on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta. Ruoanlaitto onnistuu helposti Villa Romantican monipuolisesti varustellussa keittiössä, tai voit halutessasi nauttia aamukahvin puutarhassa linnunlaulua kuunnellen. Voit myös lainata käyttöösi polkupyörän, jolla pääset tutustumaan kauniiseen Kokkolan seutuun.

Internet

Majoituspaikassa on käytettävissä ilmainen wifi

Pysäköinti

Villa Romantican pihassa voi pysäköidä maksuttomasti

Sauna

Majoituspaikassa voit nauttia perinteisen suomalaisen saunan lämmöstä, saunan lämmössä niin keho kuin mieli lepää ja rentoutuu aktiivisen päivän päätteeksi.

Ilmastointi

Tässä majoituspaikassa ei tarvitse kärsiä kuumuudesta, sillä majoituspaikassa on ilmastointi tuomassa helpotusta kesähelteisiin.

Lemmikkieläimet

Lemmikkieläimet eivät ole sallittuja tässä majoituspaikassa

2. Brinkin Wanha Pappila

Brinkin Wanhan Pappilan Bed & Breakfast majoituspaikka sijaitsee kolmen kilometrin päässä Kokkolan keskustasta. Brinkin Wanha Pappila on huolellisesti kunnostettu 1800-luvun rakennus, jonka majoitushuoneet on sisustettu ihastuttavan uniikisti, kunnioittaen rakennuksen perinteitä ja historiaa. Halutessasi voit nauttia erillisistä lisämukavuuksista, kuten sisä-, ja ulkosaunasta. Lisäksi majoituspaikan ulkopuolella on grillausmahdollisuus, jossa voit valmistaa helposti maukkaita kesäherkkuja. Onnellisuus on usein hyvin pienistä ja yksinkertaisista asioista kiinni, Brinkin Wanhassa Pappilassa sinun on helppo nauttia näistä pienistä, onnelliseksi tekevistä asioista. Täällä voit rentoutua ja antaa kehon ja mielen hengähtää hektisen arjen keskellä. Brinkin Wanhassa Pappilassa aika pysähtyy, ja pääset eläytymään paikan historian havinan täytteiseen ilmapiiriin. Uusi päivä käynnistyy Brinkin Wanhassa Pappilassa herkullisen, luomutuotteita sisältävän aamiaispöydän äärellä. Nauti aamiainen ihanan kiireettömässä ilmapiirissä, ja ihaile ympärillä olevaa kaunista luontomaisemaa. Halutessasi voit tilata itsellesi herkullisia voileipiä sekä suussa sulavia leivonnaisia. Kaiken tämän kruunaa Brinkin Wanhan Pappilan ystävällinen henkilökunta, joka toivottaa sinut sydämellisesti tervetulleeksi tähän ihastuttavaan majoituspaikkaan.

Booking.com Arvosana

Booking.com

Parhaat puolet

+ Rauhallinen sijainti

+ Ihastuttava 1800-luvun miljöö

+Perhehuoneita

+Allergiahuoneita

+Internet

+Pysäköinti

+ Mahdollisuus saunaan ja hierontaan

+Lemmikkieläimet

Rauhallinen sijainti

Tämä majoituspaikka sijaitsee rauhallisella paikalla, kolmen kilometrin päässä Kokkolan keskustasta. Voit nauttia Brinkin Wanha Pappilan rauhallisesta tunnelmasta, ja antaa kehon sekä mielen rentoutua tässä idyllissä majoituspaikassa.

Ihastuttava 1800-luvun miljöö

Brinkin Wanha Pappila sijaitsee 1800-luvun tunnelmallisessa vanhassa rakennuksessa. Tämä paikka on kunnostettu rakkaudella, ja majoituspaikasta huokuu sen ainutlaatuinen historia sekä kodikkuus. Pappilan huoneet on kunnostettu perinteitä kunnioittaen, siten että jokainen huone tarjoaa yksilöllisen majoittumismahdollisuuden. Majoituspaikan huoneissa on puulattia, sekä wc-, ja suihkutilat ovat yhteiskäytössä toisten majoittujien kanssa.

Perhehuoneita

Tästä majoituspaikasta voi tarvittaessa varata käyttöönsä tilavamman perhehuoneen, jossa yöpyy vaivatta kaksi aikuista ja kaksi lasta. 1800-luvun miljöö on omiaan tarjoamaan lapsiperheille rentouttavan lomanviettopaikan, kauniin luonnon keskellä. Tule ja ihastu!

Allergiahuoneita

Brinkin Wanhassa Pappilassa on mahdollisuus yöpyä tarvittaessa majoituspaikan allergiahuoneessa.

Internet

Majoituspaikassa on käytettävissä ilmainen wifi

Pysäköinti

Brinkin Wanhassa Pappilassa yöpyvät voivat pysäköidä maksutta majoituspaikan pihapiiriin.

Mahdollisuus saunaan ja hierontaan

Halutessasi voit nauttia majoituspaikan tunnelmallisesta saunasta, tai hemmotella itseä sekä matkakumppania rentouttavalla hieronnalla.

Lemmikkieläimet

Perheen lemmikkieläimet ovat tervetulleita majoittumaan tähän  tunnelmalliseen majoituspaikkaan. Mainitse lemmikistä huonevarauksen yhteydessä, sillä lemmikistä voidaan veloittaa erillinen lisämaksu.

3. Villa Carleborg

Villa Carleborg sijaitsee Kokkolan keskustassa, joten kaupungin kaikki palvelut ovat vain kävelymatkan päässä tästä majoituspaikasta. Majoituspaikan erinomainen sijainti, takaa sen että sinun on helppo siirtyä nauttimaan Kokkolan keskustan palveluista. Keskeisestä sijainnista huolimatta tämä majoituspaikka tarjoaa rauhallisen majoittumispaikan, jossa on mukava nauttia majoituspaikan rennosta tunnelmasta sekä ihailla vanhan rakennuksen eleganttia tunnelmaa. Villa Carleborgin hyvät sängyt takaavat levolliset yöunet, ja voit herätä uuteen päivään levänneenä ja virkeänä. Majoituspaikan huoneissa on yhteiskäytössä oleva wc sekä kylpyhuone. Lisäksi voit valmistaa herkullisia lounaita, aamiaisia tai illallisia majoituspaikan yhteiskäytössä olevassa keittiössä. Majoitushintaan sisältyy liinavaatteet, pyyhkeet sekä huoneen loppusiivous.

Villa Kokkola

Booking.com Arvosana

Booking.com

Parhaat puolet

+ Keskeinen sijainti

+ Tunnelmallinen majoituspaikka

+Internet

+Pysäköinti

+Esteettömyys

+Perhehuoneita

+Allergiahuoneita

+Sauna

+Lemmikkieläimet

+Tekemistä

Keskeinen sijainti

Tämä majoituspaikka sijaitsee Kokkolan keskustassa, täällä majoittuessa voit nauttia vaivatta Kokkolan keskustan palveluista jotka sijaitsevat vain kävelymatkan päässä Villa Carleborg majoituspaikasta. Lähi ruokakauppa löytyy vain 200 metrin päässä majoituspaikasta, ja ravintola löytyy alle puolen kilometrin päässä Villa Carleborgista.

Tunnelmallinen majoituspaikka

Tämä ihastuttava vanha rakennus tarjoaa erinomaisen vaihtoehdon Kokkolassa yöpymiseen. Ihaile majoituspaikan perinteitä kunnoittavasta entisöinnistä, sekä huoneiden ihanista pienistä yksityiskohdista. Tässä kodinomaisessa majoituspaikassa nukut virkistävät yöunet, ja heräät levänneenä seuraavaan aamuun.

Internet

Majoituspaikassa on käytettävissä ilmainen wifi

Pysäköinti

Villa Carleborgissa majoittuvat voivat pysäköidä maksuttomasti majoituspaikan pihalla sijaitseville pysäköintipaikoille.

 

Esteettömyys

Villa Carleborgissa on tarjolla palveluita sekä huoneita liikuntarajoitteisille, kysy lisää majoituspaikasta huonevarauksen yhteydessä.

Perhehuoneita

Villa Carleborgiin lapset ovat tervetulleita viettämään rentouttavaa perhelomaa. Tarvittaessa voit varata lomallesi perhehuoneen, jossa on neljä kappaletta yhden hengen vuoteita.

Allergiahuoneita

Tässä majoituspaikassa on varattavissa allergiahuoneita.

Sauna

Villa Carleborgin perinteinen suomalainen sauna tarjoaa erinomaiset löylyt. Rentoudu pitkän päivän päätteeksi saunan lempeissä löylyissä ja anna niin kehon kuin mielen rentoutua.

Lemmikkieläimet

Perheen lemmikkieläimet ovat tervetulleita majoittumaan Villa Carleborgiin. Mainitse lemmikistä huonevarauksen yhteydessä, sillä lemmikistä voidaan veloittaa erillinen lisämaksu.

Tekemistä

Onnistunut lomamatka koostuu sopivasta määrästä rentoutumista sekä riittävästä määrästä aktiivisuutta. Majoituspaikan ulkopuolella on erinomaiset mahdollisuudet patikointiin, voit viettää päivän Kokkolan kauniissa luonnossa. Lisäksi Kokkolassa on koko perheen suosikkikohde,vesipuisto, jossa lomapäivä kuluu rennosti ilon kiljahdusten saattelemana.  Talvella alueella voi lasketella tai hiihtää lumivaippaan kääriytyneessä maastossa.

4. Wanha Kartano

Tässä yli 200 vuotta vanhassa Wanhassa Kartanossa pääset nauttimaan ylellisestä majoittumisesta, kauniissa Kokkolan vanhassa kaupungissa. Ylellisen majoittumisen lisäksi voit nauttia paikan ainutlaatuisesta historiasta, jonka historian havina on aistittavissa majoituspaikan jokaisessa tilassa.  Tämä ihastuttava majoituspaikka tarjoaa erinomaisen vaihtoehdon perinteiselle ketjuhotellimajoittumiselle, ja Wanha Kartano sijaitsee aivan Kokkolan ytimessä. Näin pääset vaivatta nauttimaan Kokkolan kaupungin monipuolisista palveluista, majoituspaikan keskeisen sijainnin ansiosta. Wanha Kartanossa majoittuvat voivat rentoutua majoituspaikan ihastuttavassa puutarhassa, nauttien kasvoja lämmittävästä kesäauringosta sekä kuunnellen puiden huminaa kesätuulessa. Majoituspaikan pihalla on myös yhteiskäytössä oleva terassi sekä tunnelmallinen lounge.  Lisäksi majoituspaikassa on käytettävissä ylellinen poreallas, ja kehoa ja mieltä rentouttava perinteinen suomalainen sauna.

Booking.com Arvosana

Booking.com

Parhaat puolet

+Keskeinen sijainti

+Tunnelmallinen majoittuminen

+Wellness

+Internet

+Pysäköinti

+Esteettömyys

+Perhehuoneita

+Lemmikkieläimet

Keskeinen sijainti

Tämä majoituspaikka sijaitsee keskeisellä paikalla Kokkolan keskustassa. Wanhasta Kartanosta on helppo siirtyä nauttimaan Kokkolan kaupungin palveluista, Kokkolan kauppatori sijaitsee 300 metrin päässä majoituspaikasta, lisäksi läheltä löytyy erilaiset ravintolat, kaupat sekä kahvilat.

Tunnelmallinen majoittuminen

Wanhassa Kartanossa majoitut sen tunnelmallisissa huoneissa, ja nautit samalla lomasta sen historiallisesti entisöidyissä huoneissa. Tässä majoituspaikassa on viisi huonetta ja makuusali. Yhteensä Wanha Kartanossa voi majoittua 21 henkilöä, sekä tarvittaessa huoneeseen on saatavilla vauvansänky sekä ihastuttava kehto. Majoittumisen hintaan sisältyy liinavaatteet sekä pyyhkeet. Lisämaksusta voit vuokrata käyttöösi ulkorakennuksen pihasaunan käyttöösi.

Wellness

Wanhan Kartanon majoituspaikassa voit nauttia erilaisista lisäpalveluista. Haluat sitten nauttia ryhmille järjestettävistä erilaisista pitopalveluista tai kahvituksista. Voit myös rentoutua hartiahieronnassa, tai kokeilla vaikka hieman erilaista parihierontaa. Lisäksi voit nauttia paikan päällä järjestettävästä hathajoogasta, tai laittaa jalalla koreasti yksityisessä tanssinopetuksessa. Keho ja mieli lepää majoituspaikan lämpimässä saunassa, sekä rentoudu aktiivisen päivän päätteeksi majoituspaikassa sijaitsevassa porealtaassa. Tämä on pakko kokea itse, tule ja ihastu!

Internet

Majoituspaikassa on käytettävissä ilmainen wifi

Pysäköinti

Wanhassa Kartanossa majoittuvat voivat pysäköidä maksuttomasti majoituspaikan läheisyydessä sijaitsevalla kadunvarsipysäköintipaikalla.

Esteettömyys

Majoituspaikassa on tarjolla palveluita sekä huoneita liikuntarajoitteisille. Kysy lisää henkilökunnalta majoitusvarauksen yhteydessä.

Perhehuoneita

Wanhan Kartanon majoituspaikkaan ovat lapset tervetulleita viettämään ihastuttavaa lomaa Kokkolan kauniissa maisemissa. Majoituspaikassa on varattavissa tilavampia perhehuoneita, joissa voi majoittua hieman suuremmallakin porukalla.

Lemmikkieläimet

Lemmikkieläimet eivät ole sallittuja tässä majoituspaikassa.

5. Finlandia Hotel Seurahuone

Finlandia Hotel Seurahuone sijaitsee vain viiden minuutin kävelymatkan päässä Kokkolan rautatieaselmalta. Hotelli sijaitsee 1894 rakennetussa talossa, tarjoten viihtyisän ja rennon majoituspaikan Kokkolassa vierailevilla matkalaisille. Finlandia Hotel Seurahuone on yksi Suomen vanhimmista hotelleista, ja hotellin nykyisellä sijainnilla on harjoitettu hotelli ja ravintolatoimintaa jo 1894 vuodesta lähtien. Finlandia Hotel Seurahuone tarjoaa laadukkaat ja viihtyisät hotellihuoneet, olit sitten matkalla yksin tai ystvien kanssa. Myös liikematkalaisille hotelli sopii erinomaisesti sen keskeisen sijainnin ansiosta. Hotellin yli 100-vuoden perinteet näkyvät hotellihuoneiden persoonallisina ratkaisuina. Finlandia Hotel Seurahuoneen hotellihuoneet ovat remontoitu vuosina 2000-2004, joten voit nauttia huoneiden raikkaasta ilmeestä sekä hyvistä sängyistä. Hotellin keskeisestä sijainnista huolimatta voit nauttia hotellin rauhallisesta tunnelmasta, ja herätä uuteen päivään levänneenä.

Finlandia Hotel Seurahuone

Booking.com Arvosana

Booking.com

Parhaat puolet

+Keskeinen sijainti

+Siistit hotellihuoneet

+Internet

+Pysäköinti

+Wellness

+Lapsiperheille

+Allergiahuoneita

+Tekemistä

+Lemmikkieläimet

Keskeinen sijainti

Tämä majoituspaikka sijaitsee samalla paikalla, kuin se on rakennettu vuonna 1894. Kokkolan keskustan monipuoliset palvelut ovat vain kävelymatkan päässä tästä majoituspaikasta. Kokkolan rautatieasema sijaitsee vain viiden minuutin kävelymatkan päässä Finlandia Hotel Seurahuoneesta. Hotellin yhteydessä toimii kuusi erilaista ravintolaa, sekä paikan päällä järjestetään usein erilaisia live-konsertteja sekä karaokeiltoja. Vapaa-ajan viettoon hotellin kolme saunaa sekä biljardipöytä on omiaan tarjoamaan mukavan yhteisen illanviettopaikan.

Siistit hotellihuoneet

Finlandia Hotel Seurahuoneen hotellihuoneet ovat remontoitu vuosina 2000-2004, ja ne tarjoavatkin levollisten yöunien lisäksi erinomaisen yöpymispaikan Kokkolassa yöpymiselle. Jokainen hotellihuone on varusteltuna omalla suihkulla sekä wc:llä.

Internet

Hotellissa on käytettävissä ilmainen wifi

Pysäköinti

Finlandia Hotel Seurahuoneessa majoittuvat voivat pysäköidä maksuttomasti hotellin yksityiselle pysäköintipaikalle.

Wellness

Rentoudu hotellin saunan lämmössä, ja anna kehon sekä mielen rentoutua saunan lauteilla. Lisäksi halutessasi voit hemmotella itseäsi hotellin yhteydessä sijaitsevassa kauneushoitolassa.

Lapsiperheille

Lapset ovat tervetulleita majoittumaan Finlandia Hotel Seurahuoneeseen. Hotellissa on tarjolla tilavia perhehuoneita, lisäksi lapsiperheen pienemmille löytyy erilaista ajanvietettä. Heidän on mahdollista lainata majoittumisen ajaksi kirjoja,sekä erilaisia lauta-, ja palapelejä.

Allergiahuoneita

Hotellista voi varata tarvittaessa erillisiä allergiahuoneita. Mainitse allergiahuoneesta majoitusvarauksen yhteydessä.

Lemmikkieläimet

Perheen lemmikkieläimet ovat tervetulleita majoittumaan Finlandia Hotel Seurahuoneeseen. Mainitse lemmikistä huonevarauksen yhteydessä, ja huomioi että lemmikistä voidaan veloittaa erillinen lisämaksu.